Kainuun Vasemmistonaisille on avattu yhteinen blogi, johon jokainen Kainuun vasemmistolaisesti ajatteleva nainen on tervetullut mukaan kirjoittamaan. Kirjoittaminen edellyttää rekisteröitymistä, kirjoituksia voi kommentoida nimettömänä. Rekisteröityminen ei kuitenkaan edellytä oman nimensä julkaisemista blogissa, sen voi tehdä myös nimimerkillä.
Ajatusta kainuulaisnaisten blogikirjoittamisesta on viritelty kevään aikana. Naisten yhteisellä blogilla on tarkoitus alentaa kirjoituskynnystä, kun blogin ylläpidosta ei tarvitse itse huolehtia ja kirjoittajia on useita. Sivustolla julkaistaan myös kainuulaisten vasemmistonaisten omien internetsivustojen ja blogien osoitteet.
Yhteisen blogin taustalta löytyvät Kansanedustaja Merja Kyllönen sekä kajaanilainen Minna Haataja. ’Blogin tarkoituksena on myös edistää Vasemmistonaisten työtä Kainuussa, sekä tiedottaa Valtikan asioista Kainuun naisille’ Vasemmistonaisten hallituksen Valtikan jäsen Haataja toteaa.
Kyllönen toivoo myös vierailevia kirjoittajia blogiin. ’Mikäli vain kirjoitusintoa löytyy, kannattaa rohkeasti ottaa yhteyttä blogin ylläpitoon tai jompaankumpaan meistä’, rohkaisee Kyllönen.
Kainuun Vasemmistonaisten blogi löytyy osoitteesta: http://kainuunvasemmistonaiset.blogspot.com/
torstai 3. heinäkuuta 2008
Blogin alku - mediatiedote
KAINUUN VASEMMISTONAISILLE YHTEINEN BLOGI
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti